Joukkueurheilukulttuurin kasvatille on joskus hankala ymmärtää työkulttuurissa vallitsevia asioita. Moni asia, mitkä ovat joukkueurheilijalle itsestäänselvyyksiä ryhmän toiminnassa, loistavat poissaolollaan yritysmaailmasta. Mietittyäni asiaa tovin tuli ajatus, voisivatko ne sittenkin löytyä sieltä, mutta niitä ei vaan näe? Onko joukkuepelaamisen ydin ainoastaan piilossa ja sen vaikutusta ei vaan tiedosteta täysin?

Yhteiset arvot, pelisäännöt ja yhdessä sovitut toimintatavat saattavat olla itsestäänselvyys joukkueurheilijalle. Kymmenen vuoden kokemuksella työelämästä minulle on jäänyt sellainen kuva, että nämä asiat löytyvät kyllä eri yrityskulttuureista, mutta ne ovat liian usein ns. hiljaisia sopimuksia. Sopimuksia, jotka ohjaavat toimintaamme varsinkin, kun olemme stressaantuneita, mutta emme välttämättä tunnista näitä voimia, jotka ohjaavat toimintaamme.

Jokaisen joukkueen kulttuuri testataan silloin kun tulee painetilanne ja ollaan stressaantuneita. Voittavassa kulttuurissa joukkueenjäsenet luottavat toisiinsa ja itseensä.

Voittavassa joukkueessa on turvallista pelätä ja kaikki uskaltavat heittäytyä tilanteisiin joukkueen puolesta tietämällä, että minä en ole yksin.”

Sillä ei ole niinkään merkitystä, onko tapahtuma asiakaspalaveri vai kulmavääntö.

Tuumasta toimeen

Näistä ajatuksista kumpusi idea aloittaa keskustelu meidän työyhteisössä siitä, miten ja ennen kaikkea miksi me tehdään asioita niin kuin me tehdään. Viime vuoden alkupuolella rakensin muutaman aiheen ympärille lyhyitä alustuksia keskusteluille, joita purettiin ja pohdittiin porukalla pitkin vuotta. Aiheet olivat roolitus, dialogin laatu ja mistä voittava joukkuepelaaminen rakentuu. Elokuisilla kehityspäivillä Peurungalla jatkoimme keskustelua teemojen ympärillä. Työstimme ja tunnustelimme vallitsevaa kulttuuria.

Työskentelyn keskiössä oli kulttuurimme, arvot jotka määrittävät sen mitä me yrityksenä tai joukkueena arvostamme ympäristössämme. Ennen kaikkea mitä arvostamme joukkuekavereissa. Puhuimme siitä mitä arvot tarkoittavat, koska arvoista puhuminen saattaa tyssätä siihen, että ymmärrämme ne eri tavalla.

Tietotalon arvot

Yksi tapa miten miellän arvot, on tekeminen. Arvojen tulee kuvastaa jollakin tavalla tekemistä, mille pystytään antamaan arvoa. Arvot ovat se huoneen taulu, joka ohjaa meidän päätöksentekoa ja toimintaa. Erityisesti siinä tilanteessa, kun kellossa on vähän aikaa ja yleisö odottaa tuloksia. Näissä tilanteissa yhdessä sovitut toiminnan kivijalat nousevat arvoon arvaamattomaan. 

Kiireessä ja paineen alla yhteiset arvot eli toiminnan kivijalat nousevat arvoon arvaamattomaan.”

Huippu-urheilussa nämä voimat tiedostetaan ja koetaan tärkeiksi, koska se miten ajattelet ja aivosi toimivat stressaantuneena määrittää tuloksen aika pitkälle, kun erot ovat pieniä. Työelämä ei ehkä ole huippu-urheilua, mutta tulosurheilua se ainakin on. Mikäli haluamme pysyä pelissä mukana, meidän on tehtävä tulosta. Yksi tapa siihen on valjastaa kulttuurin voimat joukkueen puolelle ja astua tuloksen tiellle.

Tietotalolaisten arvot ovat #Luottamus #Arvostus #InnostuJaOnnistu #Uudistuminen