Matkailualalla mobiiliostaminen on huikeassa kasvussa ja teknologiaan panostetaan isosti.

Uudenlaiset mobiilisovellukset ymmärtävät käyttäjänsä sijainnin ja käyttökontekstin erilaisten anturien avulla. Antureilla tunnistetaan käyttäjän sijainti sisätiloissa, liikkuminen tai vaikka lämpötila, ja sen mukaan pystytään aktivoimaan erilaisia viestejä ja toimintoja. Kontekstisidonnainen markkinointi ja palvelu on uusi kiinnostava teknologinen ja konseptuaalinen ulottuvuus, mikä parhaimmillaan herättää mobiilin eloon.

Mobiili tuo erityisesti matkailualalle huikeita mahdollisuuksia. Asiakas voi saada älykkään matkaoppaan taskuunsa, josta poimia matkan aikana juuri oikeanlaisia virikkeitä, vinkkejä ja rahanarvoisia etuja. Samalla matkanjärjestäjä pystyy nostamaan asiakastyytyväisyyttä, kerryttämään asiakasymmärrystä, rakentamaan kanta-asiakkuuden mobiilikanavaa ja myös kaupallistamaan eri kohteiden asiakasvirtoja.

Vuonna 2014 matkailun mobiililaitteilla tehdyt ostot kasvoivat 23% samalla kun desktop-puoli oli vain 2% kasvussa*. Onkin selvää, että juuri mobiili on yksi niistä voimista, mikä voi nostaa matkailualan eksponentiaaliseen kasvuun. Luvuista puuttuvat vielä sovelluksilla tehdyt ostot, joiden arvioidaan olevan 12%.

Menestyvä sähköinen matkailupalvelu ei jatkossa ole vain “mobiiliyhteensopiva" vaan koko palveluarkkitehtuuri on lähtökohtaisesti suunniteltu mobiiliksi.

*Lähde Criteon-analyysi.