"Yritys. Mene verkkoon. Ole somessa." Näitä ja vastaavia hokemia on saatu kuulla viimeiset vuodet konsulttien huulilta. Kehotusten myötä yrityksissä on usein toteutunut digitaalisen asiakaskokemuksen ensimmäinen kehitysaskel. Staattisesta verkossa palvelemisesta, missä asiakkaan on tarvinnut kulkea vuoren luo, on näkökulma muuttunut siten, että nyt vuori tulee asiakkaan luo. Näin yrityksissä on aloitettu aktiivinen digitaalisen asiakaskokemuksen muodostaminen.

Yritys on luonut lähtökohdat sille, että voi olla vuorovaikutuksessa asiakkaan kanssa.

Digitaalisen asiakaskokemuksen seuraava askel on tuoda vuorovaikutustilanne asiakkaan kannalta oikeaan aikaan ja paikkaan. Uusin mobiiliteknologia mahdollistaa todellisessa ympäristössä tai palvelutilanteissa meille samat menetelmät, jotka ovat tuttuja verkkopalveluiden maailmasta.

Voimme esimerkiksi tunnistaa kanta-asiakkaat heidän liikkuessaan myymälässämme. Voimme lähettää asiakkaan preferenssien mukaan kohdennettujen ja personoituja tarjouksia ja herätteitä. Pystymme tavoittamaan asiakkaamme juuri oikeaan aikaan. Asiakkailta voidaan kysyä palautetta hänen poistuessa myymälästä tai palvelutilanteesta. Liiketoiminnan kehittämisen kannalta pystytään mittaamaan asiakkaan myymälän eri osastoilla käyttämää aikaa sekä analysoimaan hänen liikkumistaan tilassa. Näitä tietoja hyödyntäen voidaan tehostaa valittujen tuotteiden kiinnostavuutta.

Oikeaan aikaan, paikkaan sekä oikeaan asiayhteyteen liitetty vuorovaikutus asiakkaiden kanssa luo edellytykset syventää asiakaskokemusta. Kontekstisidonnainen viestintä mahdollistaa tehokkaamman myynnin ja markkinoinnin lisäksi asiakkaan paremman palvelemisen. Mobiililaitteellaan hän voi saada lisätietoa edessään olevista tuotteista sitä halutessaan. Näin esimerkiksi tuotteen alkuperästä pystytään kertomaan monipuolisemmin tai hyödyntämään vaikkapa videoa laajentamaan ymmärrystä tuotteen ominaisuuksista.

Olemme Tietotalossa haastaneet itsemme tuottamaan toteutustapoja ja työvälineitä, joilla näitä mahdollisuuksia voidaan muuttaa todeksi. Haluamme luoda välineet kontekstisidonnaisen sisällön ja sovellusten hallintaan.

Miten näkisit, että näitä teknologioita voitaisiin hyödyntää tarjoamiesi palveluiden tai tuotteiden yhteydessä? Miten näet paikkasidonnaisen viestinnän ja markkinoinnin muuttavan nykyisiä tapoja kohdata asiakas?

Puhumme aiheesta lisää huomenna 30.9. webinaarissamme kello 13-14. Tule mukaan kuuntelemaan tai kutsu meidät keskustelemaan näistä mahdollisuuksista. Mikäli webinaari ei aikataulullisesti sinulle sovi, liity seuraamaan Likiä sivuilla ja saa tietoa kontekstisidonnaisen viestinnän mahdollisuuksista - www.liki.io

Tietotalon syksyn webinaarisarjassa käsitellään mm. kontekstisidonnaista ja kaikkialla läsnäolevaa viestintää.